Tule kotiin, Cathy
| Tule kotiin, Cathy | |
|---|---|
| Cathy Come Home | |
.jpg) |
|
| Ohjaaja | Ken Loach |
| Käsikirjoittaja | Ken Loach |
| Perustuu | Jeremy Sandfordin tarinaan |
| Tuottaja | Tony Garnett |
| Säveltäjä |
Paul Jones Michael Giddings |
| Kuvaaja | Tony Imi |
| Leikkaaja | Roy Watts |
| Pääosat |
Carol White Ray Brooks |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Tuotantoyhtiö | BBC |
| Ensi-ilta | 1966 |
| Kesto | 75 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| AllMovie | |
Tule kotiin, Cathy (Cathy Come Home) on Ken Loachin BBC:lle käsikirjoittama ja ohjaama brittiläinen televisioelokuva vuodelta 1966. Nuorenparin asunnottomuudesta kertova mustavalkoinen elokuva perustuu Jeremy Sandfordin tarinaan, ja sen on tuottanut Tony Garnett. Elokuvasta tuli Ken Loachin läpimurto yhteiskunnallisiin aiheisiin erikoistuvana, dokumentaarisen tyylin elokuvaohjaajana.[1]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva alkaa optimistisissa tunnelmissa, kun nuori aviopari Cathy ja Reg odottavat esikoistaan. Pian Reg joutuu työtapaturman vuoksi sairaalaan ja perheen tulotaso romahtaa niin, että pariskunta lapsineen häädetään asunnostaan, he joutuvat asumaan asuntovaunussa ja ajautuvat lopulta erilleen toisistaan eri hätämajoitusasuntoloihin. Cathy alkaa käyttäytä asuntolassa aggressiivisesti, saa häädön sieltäkin, ja sosiaaliviranomaiset ottavat hänen lapsensa huostaan.[1]
Elokuvan lopputeksteissä todetaan, että elokuvan tekoaikaan 4 000 brittilasta asui erillään vanhemmistaan asuntopulan takia, ja että Saksassa on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen asuntoja kaksinkertaisesti Britanniaan verrattuna.
Rooleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Carol White | … | Cathy |
| Ray Brooks | … | Reg |
| Emmett Hennessy | … | Johnny |
| Adrienne Frame | … | Eileen |
| Wally Patch | … | isoisä |
Vastaanotto ja myöhempi arvostus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tule kotiin, Cathy sai Britanniassa ensiesityksellään ja uusinnallaan yhteensä yli 20 miljoonaa katsojaa. Suomessa elokuva esitettiin marraskuussa 1967 pohjustettuna ohjelmalla, jossa Eija-Elina Bergholm haastattelee Ken Loachia ja Tony Garnettia.[2].
Tule kotiin, Cathy oli brittiläisen televisiohistorian kannalta merkittävä tuotanto, koska se oli ensimmäisiä kertoja kun televisiodraaman avulla kyettiin merkittävästi vaikuttamaan yhteiskunnalliseen aiheeseen, nuorten asunnottomuuteen. Elokuvan televisioesitys aloitti vilkkaan julkisen keskustelun asiasta.[1]
Myös tuotantotavaltaan Cathy Come Home avasi uusia uria televisioilmaisussa sekoittamalla fiktiota ja dokumenttimateriaalia. Se on kuvattu paljolti käsivaralta kevyellä filmikameralla aidoissa asuinympäristöissä, ja elokuvassa esiintyy paljon amatööriesiintyjiä ja aitojen ihmisten kuten asumisasioiden viranomaisten haastatteluja. Tätä Lindsay Andersonin ja Karel Reiszin osaltaan aloittamaa tuotantotapaa Ken Loach oli kehittänyt jo 1960-luvun alkuvuosista lähtien. Tekotapa jakoi mielipiteitä: toiset pitivät fiktion ja dokumentaation sekoittamista hyvin koskettavana, toiset taas luottamusta murentavana.[1][2]
Vuonna 1968 Tule kotiin, Cathy palkittiin 20. Prix Italia -festivaaleilla vuoden parhaana tv-näytelmänä.[3] Vuonna 2000 British Film Instituten kyselyssä tv-ammattilaiset valitsivat elokuvan kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi brittiläiseksi televisio-ohjelmaksi komediasarjan Pitkän Jussin majatalo jälkeen[1].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Duguld, Mark: Cathy Come Home (1966) BFI Screen Online. British Film Institute. Viitattu 30.10.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Tule kotiin, Cathy. Helsingin Sanomat, 8.11.1967, s. 37. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ ”Tule kotiin, Cathy” palkittiin Prix Italialla. Helsingin Sanomat, 26.9.1968, s. 35. Näköislehden aukeama (tilaajille).